Jyväskylän Reumayhdistyksen tarkoituksena on tehdä työtä Suomen Reumaliiton kanssa tuki- ja liikuntaelinsairaiden hoidon ja kuntoutuksen sekä muiden palvelujen ja elinolojen parantamiseksi ja kehittämiseksi. Haluamme tarjota jäsentemme arkeen tietoa terveydestä ja voimaa sekä virkistystä. Toimintakautemme on keväällä tammi- toukokuu ja syyskaudella syys-joulukuu.
Tarjoamalla päivätapahtumia pyrimme lisäämään sosiaalisuutta. Esimerkiksi keskiviikkoisin klo 12 (tammi-toukokuussa sekä syys-joulukuussa) yhdistyksen tiloissa pidetään kortti- ja askartelukerho. Virkistystä tarjoamme retkien ja matkojen muodossa. Näistä ajantasaista tietoa saa nettisivuiltamme jyvaskylanyhdistys.reumaliitto.fi . Eri reumasairauksien vertaistukitoiminnalla tarjoamme yksilötasoisempaa vertaistukea pienissä ryhmissä, joista myös löytyy nettisivuiltamme lisätietoja, kuten ajat ja paikat. Lisäksi joka kuun 3. tiistai järjestämme klo 17 jäsenillan Sepänkeskuksen Reaktorisalissa, jossa asiantuntijaluennot ovat kohdennettu reumasairaille.
Yhdistyksen toiminta koostuu siis jäseniltojen asiantuntijaluennoista ja monipuolisista tapahtumista, matkoista, virkistys- ja kulttuuriretkistä sekä liikunnallisesta tarjonnasta. Lisäksi eri vertaistukiryhmät järjestävät toimintailtoja ja kursseja, jotka on tarkoitettu kaikille yhdistyksen jäsenille.
Toimistoajat:
ma 10 - 14, ke 12 - 16 ja to 10 - 14