Nuorten Palvelu ry on valtakunnallinen sosiaalipedagogisen nuorisotyön kehittäjäjärjestö.
Tarkoituksenamme on luoda vallankumouksia nuorten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämisessä vahvojen kumppanuuksien voimaa ja nuorten toimijuutta vaalien.
Yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon ja puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestömme on perustettu vuonna 1969 ja kotipaikkakuntanamme on Kuopio.
Valtakunnallisen toiminnan lisäksi olemme vahva toimija paikallisesti Kuopion seudulla ja alueellisesti Pohjois-Savossa.
Arvomme ovat rakkaudellisuus, rohkeus & toimijuus.
Toteutamme vapaaehtoisvoimaista ja ammatillista sosiaalipedagogista nuorisotyötä, asiantuntijatyötä sekä vaikuttamistoimintaa:
- Vapaaehtoisvoimaista ja ammatillista sosiaalipedagogista nuorisotyötä nuorten omissa kasvuympäristöissä paikan päällä & verkossa:
- Asiantuntijatyötä verkostojen johtamisen ja koordinoinnin, koulutusten ja konsultaatioiden sekä kehittämisprosessien muodoin
- Vaikuttamistoimintaa yhteistoiminnallisesti kumppaniemme kanssa kampanjoin, lausunnoin ja päätöksentekijöitä ja virkahenkilöjohtoa tapaamalla sekä paikalliseen-, alueelliseen- ja valtakunnalliseen haavoittuvassa asemassa olevia nuoria koskettavaan politiikan tekoon ja ohjelmatyöhön osallistuen.
Toiminta tällä hetkellä:
- Zempparit - Vapaaehtoisvoimainen tukihenkilötoiminta
- Vertzi- Vapaaehtoisvoimainen vertaistuellinen yhteisötoiminta verkossa
Nuorten reviireillä - Eri sektorien ja alojen toimijoiden yhteisövaikuttavuuden kehittäminen kaupunki- ja kaupunginosakeskustoissa & Nuorten oma järjestyksenvalvoja® -toiminta (Oulu, Rovaniemi, Kuopio, Pääkaupunkiseutu, Tampere, Lahti, Pori, Lappeenranta).
- Meidän kylän nuoret - Paikallisten toimijoiden yhteisövaikuttavuuden tukeminen haja-asutusalueiden nuorten tukemiseksi
- Asiantuntija- ja vaikuttamistoiminta sekä verkostojen johtaminen ja koordinointi
Luottamustehtävät:
- Maakunnallisen ALTE-verkoston koordinointi
-Pohjois-Savon järjestöneuvosto
-Päihdepalvelusäätiön hallintoneuvosto & hallitus
-Rautavaaran kurssi- ja leirikeskussäätiön (Metsäkartano) hallitus
-Kukunori ry:n hallitus