MIELI Hämeen Mielenterveys ry tuottaa ja kehittää mielenterveyttä edistäviä palveluja Päijät- ja Kanta-Hämeen alueilla sekä ylläpitää Kriisikeskuksia Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä toteutetaan ammatillisena kriisityönä ja vapaaehtoistoimintana. MIELI Kriisikeskus Lahti ja MIELI Kriisikeskus Hämeenlinna tarjoavat keskusteluapua aikuisille erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa. Asiakkaaksi hakeutumisen syy voi olla esimerkiksi ongelma perheessä tai parisuhteessa, haasteellinen elämäntilanne, oma tai läheisen sairastuminen, kuolema lähipiirissä, huoli läheisestä tai itsestä. Kriisityöntekijälle voi varata ajan myös nimettömänä. Apu on maksutonta ja luottamuksellista ja ajan saa nopeasti. Emme kerää henkilötietoja eikä käynneistä tehdä kirjauksia. Asiakkaiden yhteystietoja ei säilytetä käyntien jälkeen. Tarvittaessa on mahdollista varata myös etävastaanottoaika. Ajan Kriisikeskukseen voi varata sähköisesti osoitteessa lahdenkriisikeskus.fi.

MIELI Hämeen Mielenterveys ry
Mielenterveysyhdistykset
Sosiaalialan yhdistykset
Toimintaa
Organisaatiolla ei ole tällä hetkellä ilmoituksia lähellä.fi-palvelussa.
Postiosoite
Rautatienkatu 19 B 36 A
15110 Lahti
Päijät-Häme, FI
Käyntiosoite
Rautatienkatu 19 B, 3.krs.
15110 Lahti
Päijät-Häme, FI
WWW-osoite
http://www.lahdenkriisikeskus.fi
Sähköpostiosoite
toimisto@mielihame.fi