Kannelmäen Voimistelijat ry on Helsingin Kaarelan alueella toimiva voimisteluseura. Yli 50 vuoden ajan seura on tarjonnut liikuntatunteja kaikenikäisille ja tasoisille liikkujille. Kannelmäen Voimistelijat on Suomen Voimisteluliitto ry:n jäsenseura ja mukana Tähtiseurat -laatuohjelmassa. Aikuisten osa-alueen tähtimerkki osoittaa, että seura kehittää aikuisille suunnattuja palveluitaan jäseniltään saamansa palautteen perusteella yhteistyössä muiden Tähtiseurojen kanssa. Merkin saanut seura kiinnittää huomiota sekä joustaviin harrastusmahdollisuuksiin, että laajempaan osallistumismahdollisuuteen seuran toiminnassa, ja tekee liikunnasta ja urheilusta helpommin mukautuvaa, suunnitellumpaa ja turvallisempaa. Lasten ja nuorten osa-alueen tähtimerkki viestii siitä, että seura luo lapsille ja nuorille turvallisen, kehittävän ja innostavan ympäristön harrastaa ja urheilla.
Kannelmäen Voimistelijoissa jokainen jäsen tuntee olevansa osa välittävää ja innostavaa yhteisöä, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Toiminta on laadukasta ja turvallista; ohjaajien ammattitaitoisuus sekä yksilöllinen huomioiminen takaavat mielekkäät ja kehittävät liikuntakokemukset kaikenikäisille. Seura on tunnettu luotettavuudestaan ja avoimuudestaan. Jäsenten palautetta kuunnellaan aktiivisesti ja siihen reagoimalla varmistetaan toiminnan jatkuva kehitys ja jäsenten hyvinvointi.
