Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoiset tuovat iloa yksinäisen arkeen.

Ystäväksi yksinäiselle
Yksinäisyyttä voivat kokea nuoret, aikuiset ja ikääntyneet, ikään, sukupuoleen tai kulttuuritaustaan katsomatta. Yksinäisyyttä voi aiheuttaa esimerkiksi välimatka perheeseen tai muuttunut elämäntilanne. Ystävyyden solmiminen voi olla hankalaa monista eri syistä. Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoiset tuovat iloa yksinäisen arkeen.
Ystävä vierailee yksinäisen henkilön kuten vanhuksen, sairaan, vammaisen, maahanmuuttajan, mielenterveyskuntoutujan, vangin tai muun tukea tarvitsevan luona säännöllisesti esimerkiksi kaksi kertaa kuukaudessa. Hän on kuuntelija ja henkinen tuki. Ystävä voi myös lukea päivän lehtiä tai keskustella yhteisistä mielenkiinnon kohteista. Yhdessä voidaan myös ulkoilla, käydä kirjastossa ja tehdä monenlaisia molempia kiinnostavia asioita.
Ystävä voi olla avuksi myös kertaluonteisissa tehtävissä esimerkiksi saattajana terveyskeskuskäynneillä tai asioimisapuna kauppareissuilla.
Kohderyhmä
Ikä 15-17, Ikä 18-29, Ikä 30-64, Ikä 65-99Toiminnan muodot
Ystävä- ja tukihenkilötoimintaKieli
SuomiAlue
JoensuuOnko toiminta maksullista?
Maksuton
Ystävätoiminta sopii kaikille yli 18-vuotiaille, jotka haluavat auttaa ja tukea lähimmäistään elämän eri tilanteissa. Mitään erityistaitoja ei tarvita. Toivomuksena on, että auttajaksi ryhtyvän oma elämäntilanne on kunnossa.
Vapaaehtoiseksi ystäväksi tullaan osallistumalla ystävätoiminnan peruskurssille, joita voit selata ilmoittautumislinkin kautta.
Ilmoittautumislinkki
https://oma.punainenristi.fi/event/14630Ilmoittautumissähköpostiosoite
joensuu@punainenristi.fiIlmoittautumispuhelinnumero
-Lisätietoja
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero