• Veturointi-toiminta: yksilötuki ja ryhmätoiminnat
-27.2.2026

Veturointi-toiminta: yksilötuki ja ryhmätoiminnat

Auta Lasta ry:n Veturointi-toiminta on tarkoitettu lastensuojelun palveluiden piirissä oleville ja olleille nuorille.

Veturointi-toiminta sisältää Veturin (valmennettu kokemusasiantuntija) antamaa yksilötukea, ryhmätoimintaa ja tapahtumia sekä etätukea/toimintaa yksin ja ryhmässä. Veturointi-toiminnassa yksilötoimintaan osallistuva nuori saa nuoren aikuisen Veturin tukea, kannustusta ja rohkaisua yksilöllisesti esimerkiksi arjen asioihin, vapaa-aikaan, tulevaisuuden pohdintoihin tai muihin hänelle tärkeisiin asioihin. Lisäksi nuori voi osallistua oman kiinnostuksensa mukaan ryhmämuotoiseen toimintaan (esim. retket, työpajat, harrastustoiminnat) ja eri kanavissa tarjottavaan etätukeen/toimintaan. Veturit myös vierailevat mielellään esimerkiksi lastenkodeissa ja perhekodeissa tapaamassa nuoria. Kaikki toiminta suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä kokemusasiantuntijoiden ja toimintaan osallistuvien nuorten kanssa.

Kohderyhmä

Ikä 13-26

Toiminnan muodot

Vertaistuki

Kieli

Suomi

Alue

Kaarina, Naantali, Raisio, Turku, Varsinais-Suomi

Onko toiminta maksullista?

Maksuton

Ilmoittautuminen on pakollista

Mikäli nuori haluaa oman Veturin, hän voi ilmoittautua toimintaan osoitteessa: www.veturointi.fi/mukaan-toimintaan/

Voit ottaa myös suoraan yhteyttä kehittämispäällikkö Miika Neulaniemeen

Ryhmätoimintojen ja tapahtumien osalta ilmoittautumiskäytännöt vaihtelevat, niistä ilmoitetaan aina erikseen verkkosivulla ja somekanavilla.

Ilmoittautumissähköpostiosoite

miika.neulaniemi@autalasta.fi

Ilmoittautumispuhelinnumero

+358445620011

Lisätietoja

Puhelinnumero

+358445620011

Nämä voisivat kiinnostaa sinua