• Näe hyvä mussa -leirit lapsille
-7.12.2025

Näe hyvä mussa -leirit lapsille

Näe hyvä mussa -toiminnassa lapsi tulee nähdyksi omana, upeana itsenään!

Sama lapsiryhmä kokoontuu leirikeskukseen kaikkina viikonloppuina. Näe hyvä mussa -leireillä lapsen minäkuva ja itsetunto vahvistuvat. Tavoitteemme on, että jokaisella lapsella on palatessaan leirirepussa pussillinen onnistumisia. Iloista leiritoimintaa rakentavat leirijohtaja ja -pedagogi yhdessä koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Positiivisen pedagogiikan keinoin luodaan ryhmä, jossa lapsen on turvallinen ja hyvä olla. Leirikokonaisuuden aikana aikuiset tukevat lasten vuorovaikutusta ja kanssakäymistä. Kokemusten mukaan myös vanhemman ja lapsen välinen suhde saa uutta iloista valoa rentouttavien leiriviikonloppujen ansiosta. Kokonaisuuteen kuuluu viiden leiriviikonlopun täysihoito, ohjelma, kuljetukset sekä tapaturmavakuutus viikonloppujen ajalle.

Osallistuminen on perheelle maksutonta Hattulan, Janakkalan, Hämeenlinnan ja Pohteen alueella asuville lapsille, mutta toimintaan tarvitaan suositus. Suosittelija voi olla esimerkiksi kunnan perhetyöntekijä, koulukuraattori tai vastaava. Lue lisätietoja toiminnan omilta sivuilta www.näehyvämussa.fi

Kohderyhmä

Ikä 7-12, Ikä 13

Toiminnan muodot

Leirit, retket ja matkat

Kieli

Suomi

Alue

Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Onko toiminta maksullista?

Maksuton

Ilmoittautuminen on sitova. Moni lapsi haluaa mukaan toimintaan, joten toivomme, että haette paikkaa vain, jos perhe voi sitoutua toimintaan. Annattehan paikan toiselle, jos ette ole varmoja sitoutumisesta.

Ilmoittautuminen on pakollista

Pyydä suosittelijan lomake ennen hakemista. Tallenna suosittelijan lomake omalle koneellesi, jotta voit liittää sen hakemukseesi. Hakemus ei lähde eteenpäin ilman suositusta.  Hakulomakkeen ja suosittelijan lomakkeen löydät löydät sivustolta näehyvämussa.fi

Ilmoittautumissähköpostiosoite

terhi.ljungkvist@parastalapsille.fi

Ilmoittautumispuhelinnumero

+358504306664

Lisätietoja

Toiminnan järjestäjä

Parasta Lapsille ry

Nämä voisivat kiinnostaa sinua