Perinteinen Kesän avaus -tapahtuma Taitokorttelin tunnelmallisessa miljöössä kutsuu viettämään energistä ja inspiroivaa kesäpäivää.

Taitokorttelin Kesän avaus
Tervetuloa viettämään perinteistä Kesän avaus -tapahtumaa Taitokortteliin lauantaina 23.5. klo 10-16! Päivän aikana historiallinen kortteli täyttyy kesäisestä tunnelmasta, paikallisista käsityöläisistä ja muista yrityksistä ja yhdistyksistä, musiikista ja yhdessäolosta. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virran kanssa, ja Kesän avaus tunnelma ulottuu myös Joensuun kauppatorille.
Kesän avauksessa pääsee nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta koko päivän ajan. Maksuton opastuskierros Taitokorttelissa alkaa klo 12.00, ja klo 13.00 tunnelmaa nostattaa Arto Pippurin kesäinen yhteislaulutapahtuma. Päivän aikana nähdään myös Matelin Lahja-aitan muotinäytös klo 14.00.
Taitokorttelin pihapiiri täyttyy paikallisista käsityöläisistä mökeissä ja teltoissa, ja tapahtumassa voi tutustua monipuolisesti kotimaisiin käsitöihin ja tuotteisiin. Piha-aitassa on esillä vuolukiviveistosnäyttely, ja Juuan Kivenveistäjät ovat paikalla esittelemässä veistoksiaan.
Lisäksi Taitokorttelin yritykset ja yhdistykset järjestävät kädentaitopajoja, tarjouksia ja muuta kesäistä ohjelmaa päivän aikana.
Tule viettämään lämminhenkistä kesäpäivää Taitokortteliin ja nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta!
Kohderyhmä
Ikä 18-29, Ikä 30-64, Ikä 65-99Toiminnan muodot
Tilaisuudet, tapahtumat ja luennotKieli
Suomi, EnglantiAlue
Pohjois-KarjalaOnko toiminta maksullista?
Maksuton
Lisätietoja
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero
WWW-osoite