Joensuulaisen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Jorma Turtiaisen muistonäyttely

TAIDEKESKUS AHJO, SYSI SALI - IN MEMORIAM JORMA TURTIAINEN
KALEVALAN ONNELLINEN AIKA - IN MEMORIAM JORMA TURTIAINEN (1936–2024)
Joensuulaisen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Jorma Turtiaisen muistonäyttely avautuu Taidekeskus Ahjossa yleisölle 11.2.2026. Näyttelyn teemana on` Kalevalan Onnellinen Aika´.
Jorma Turtiainen maalasi Kalevala-teoksia muun tuotantonsa ohella vuosina 1971–2001. Jorma Turtiaisen muistonäyttelyssä tuomme nyt ensimmäistä kertaa esille koko Kalevala teossarjan. Näyttelyssä on esillä 23 maalausta. Jokaisella teoksella on oma mielenkiintoinen tulkintansa. Näyttelyssä on esillä myös Turtiaisen veistosten luonnoksia ja valokuvia.
Joensuulainen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Jorma Turtiaisen uudenlaisen Kalevala näkemyksen pohjana ovat olleet vuosikymmeniä kestäneet Kalevalan, Suomen kansan vanhojen runojen ja Eestin kansalliseepoksen Kalevipoegin tutkiminen. Turtiainen on myös perehtynyt idän filosofioihin ja löytänyt niistä yhtymäkohtia Kalevalaan. Jorma Turtiaisen tulkinnat Kalevalasta ovat saaneet rinnalleen tuottoisan sarjan Kalevala-aiheisia taideteoksia. Kuvataiteen lisäksi Turtiainen on veistänyt näyttäviä suuria kalevalaisia veistoksia, jotka ovat olleet esillä hänen ateljeekotinsa pihapiirissä.
Vuosien varrella Turtiainen on antanut lehdistölle lukuisia haastatteluja Kalevala tulkinnastaan sekä Kalevala taiteestaan. Hänen tulkintansa Kalevalasta on saanut kritiikkiä, puhuttanut ja herättänyt paljon mielenkiintoa. Jorma Turtiaisen Kalevala näkemys on osoitus erityisen luovan mielen työskentelystä, niin kuin Kalevalakin on.
TERVETULOA TUTUSTUMAAN JORMA TURTIAISEN KALEVALAN ONNELLISEEN MAAILMAAN.
TAIDEKESKUS AHJO, SYSI-SALI, 11.2-1.3.2026
Avajaiset:
10.2.2026 klo 18-20
Målgrupp
Ålder 13-17, Ålder 18-29, Ålder 30-64, Ålder 65-99Form
UtställningarSpråk
FinskaOmråde
Joensuu, Norra KarelenFinns det en avgift?
Kostnadsfri
Taidekeskus Ahjo, Kirkkokatu 23, 80100 Joensuu. Aukioloajat: ti, to, pe, su 11-17, ke 12-19, la, 11-15, ma suljettu. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Läs mer
E-postadress
Telefonnummer
Webbadress