Yksilöllinen tukisuhde kestää maksimissaan yhden vuoden. Tukitapaamisista sovitaan tukisuhteen alussa.
Jokaisesta tukisuhteesta kerätään palautetta.

Yksilöllinen tukisuhde kestää maksimissaan yhden vuoden. Tukitapaamisista sovitaan tukisuhteen alussa.
Jokaisesta tukisuhteesta kerätään palautetta.
Tukisuhteeseen hakeudutaan esim VaKehyvan aikuisten ja nuorten sosiaalityön tai HUS Psykiatrian kautta.
Yksilötukisuhteessa koulutetut tutkijamme (tukihenkilöt)
- toimivat tavoitteellisesti tuettavan mielenterveyskuntoutujan ja lähettävän tahon kanssa tehdyn
sopimuksen mukaisesti
- liikkuvat tuettavien kanssa ulkona, keskustelevat tuettavan ajankohtaista asioista ja eim. ohjaavat
harrastuksiin
- asiovat tuettavan kanssa viranomaisissa
- kuuntelevat tuettavaa ja auttavat häntä löytämään positiivisia ajatuksia ja toimintaa
- käyvät kirjastossa, näyttelyissä, joskus myös elokuvissa tai konserteissa tuettavan kanssa
- tärkein tukijan tehtävistä on tuettavan kuuntelu ja auttaminen tavallisen ihmisen keinoin.
- tuen maksimikesto on 1 vuosi ja siihen liittyy seuranta- ja arviointikeskustelut sovitusti
Tuki on tarjolla suomen kielellä jatkuvasti kesätaukoa (vkot 26 – 32) lukuunottamatta.
Tukija ei ole ammattiauttaja siksi hän tarvittaessa ohjaa tuettavaa hakemaan ammatillista tukea. Tukijoilla on vaitiolovelvollisuus.
Målgrupp
Ålder 18-29, Ålder 30-64, Ålder 65-99Form
Vän- och stödverksamhetSpråk
FinskaOmråde
Kervo, VandaFinns det en avgift?
Kostnadsfri
E-postadress