Tampereen Elokolo on Kumppanuustalo Arttelin yhteydessä Tampereen Amurissa sijaitseva yhteisöllinen kohtaamispaikka
Tampereen Elokolo – kohtaamispaikka
Aika kuluu Elokolossa joutuisasti päivän lehtiä lukien, lauta- ja korttipelejä pelaillen, televisiota katsellen tai vaikka muiden kävijöiden ja henkilökunnan kanssa jutellen. Tampereen Elokolossa voi myös harrastaa askartelua ja halutessaan omia asioita voi hoitaa yhteisessä käytössä olevalla tietokoneella. Tarvittaessa voit pyytää henkilökunnalta myös apua tietokoneen käytössä. Tarjolla kahvia/teetä ja pientä purtavaa.
Viikoittaiseen ohjelmaan kuuluvat erilaiset ryhmät. Jos innokkaita löytyy, lähdetään yhteiselle aamukävelylle arkisin kello 10.30. Aamukävelyt ovat noin 30–45 minuutin pituisia lenkkejä, jotka tehdään hitaimmin liikkuvan ehdoilla lähiympäristöön, kuten Pyynikille tai Näsinpuistoon. Elokolon arkea täydentävät myös teematilaisuudet ja retket. Erilaisia retkiä järjestetään esimerkiksi taidenäyttelyihin ja museoihin sekä kauempana sijaitseviin luontokohteisiin.
Tampereen Elokolossa jokainen kävijä on arvokas!
Henkilökunnalta voi kysyä myös Elokolon tarjoamista vapaaehtoistyö,- harjoittelu- ja työmahdollisuuksista.
Elokolossa tuetaan jokaisen kävijän arkea, ja tarvittaessa henkilökunnalta saa apua ja tukea hyvinvointiin, päihteiden käyttöön ja rahapelaamiseen liittyvissä asioissa.
Olemme avoinna maanantaista torstaihin kello 9.00-15.30 ja perjantaisin kello 9.00-12.00.
Tampereen Elokolossa vietetään arkea ja juhlaa yhdessä, lämpimästi tervetuloa!
Kaikki toimintamme on päihteetöntä.
Målgrupp
Ålder 18-29, Ålder 30-64, Ålder 65-99Form
Mötesplats och vardagsrumsaktiviteterSpråk
FinskaOmråde
TammerforsFinns det en avgift?
Kostnadsfri
Läs mer
E-postadress
Telefonnummer