Tukihenkilö tarjoaa tukea vaikeassa elämäntilanteessa.
Tukihenkilötoiminta - MIELI Lounais-Hämeen mielenterveys ry
Tukihenkilön voi saada esimerkiksi seuraavankaltaisiin tilanteisiin:
Työttömyys
Läheisen kuolema
Arjen haasteet
Masennus
Sosiaalisten kontaktien vahvistaminen
Aktivoiminen arjen toimintaan
MIELI Lounais-Hämeen tukihenkilötoiminta on kolmannen sektorin vapaaehtoistyötä. Toiminta auttaa elämän äkillisissä muutoksissa ja kriiseissä ja tarjoaa mahdollisuuden määräaikaiseen tukihenkilöön. Tukihenkilö toimii arjessa rinnallakulkijana ja kuuntelijana. Tukihenkilötoiminta on vakiintunut toimintamuotomme, jota olemme toteuttaneet julkisen terveydenhuollon kanssa yhteistyössä jo yli 20 vuoden ajan. Tukihenkilötoimintamme on aina tuettavalle maksutonta.
Yhdistyksemme tukihenkilöt on koulutettu MIELI Suomen Mielenterveys ry:n valtakunnallisen mallin mukaisesti. Tukisuhteet ovat luottamuksellisia ja perustuvat molemminpuoliseen kunnioitukseen. Tukisuhteet eivät ole terapiaa tai ammattiapua vaan toimivat aina hoitosuhdetta täydentävänä toimintamuotona.
Tukihenkilö asiakkaalleni?
Mikäli koet asiakkaasi hyötyvän toimintamuodosta ota yhteyttä:
Ilari Kokko
Toiminnanjohtaja
050 465 1152
ilari.kokko@mielilounaishame.fi
Målgrupp
Ålder 18-29, Ålder 30-64, Ålder 65-99Form
Vän- och stödverksamhetSpråk
FinskaOmråde
Forssa, Humppila, Jockis, Tammela, YpäjäFinns det en avgift?
Fri
Toiminta on maksutonta
Läs mer
E-postadress
Telefonnummer
Webbadress