• Ohjattuja kuntosaliryhmiä erityislapsille, -nuorille ja -aikuisille
Mahdollisuus lapselle ry:n kuntosalilla näkyy useita kuntoiluvälineitä

Ohjattuja kuntosaliryhmiä erityislapsille, -nuorille ja -aikuisille

Kuntosalilla harjoittelet kestävyyttä, voimaa, tasapainoa, koordinaatiota ja liikkuvuutta ammattilaisten ohjaamissa pienryhmissä oman tasosi mukaan.

Mahdollisuus lapselle ry:n kuntosaliryhmät on suunniteltu erityistä tukea tarvitseville lapsille, nuorille ja aikuisille Helsingissä. Kuntosalilla teemme monipuolista kiertoharjoittelua, joka kehittää oman kehon hallintaa ja motoriikkaa. Nautimme liikunnan ilosta, kannustamme toisiamme ja onnistumme.

Ryhmiä ohjaavat ammattilaiset, jotka ovat erikoistuneet huomioimaan erityisen tuen tarpeet. Pienen ryhmäkoon ansiosta kaikki osallistujat saavat tarpeeksi tukea ja ohjausta. Ohjaajat soveltavat harjoituksia yksilöllisesti jokaisen osallistujan toimintakyvyn mukaan. Tarvittaessa osallistujalla voi olla mukana oma avustaja.

Kuntosaliharjoittelusta saat mainion harrastuksen, onnistumisen kokemuksia, jaksamista arkeen sekä uusia liikunnallisia taitoja. Liikunnan kautta harjoittelemme ryhmässä toimimista, muiden huomioon ottamista sekä kaveritaitoja.

Ota yhteyttä, niin mietitään sinulle sopivaa ryhmää!

Målgrupp

Ålder 10-12, Ålder 13-17, Ålder 18-29, Ålder 30-64

Form

Hobbyer och fritidsaktiviteter

Språk

Finska

Område

Nyland

Finns det en avgift?

Betala

Ryhmissämme on kausimaksu. Hintatiedot löydät nettisivuiltamme.

Läs mer

Telefonnummer

+358456026090

Webbadress

www.malary.fi

Dessa kan intressera dig