MIELI Kriisikeskus Mobilesta järjestölähtöistä kriisityötä keskisuomalaisille elämän eri kriisitilanteissa arkipäivisin.

MIELI Kriisikeskus Mobile (Keski-Suomi)
Kriisikeskukseen yhteyttä voi ottaa kriisin kohdannut avuntarvitsija, hänen läheisensä tai yhteistyötahot soittamalla 044 7888 470 (arkisin ma-to klo 8-20 ja pe klo 8-17).
Kriisikeskuksessa on mahdollista asioida kasvokkain ajanvarauksetta ja ajanvarauksella. Lisäksi on mahdollista asioida chatin kautta. Pop up -chat on avoinna työtilanteiden salliessa (chat-työ päättyy 30.4.25).
Väkivaltatyön yksilötyön jälkeen asiakkaalla on mahdollisuus ohjautua vertaisryhmätoimintaan. Väkivaltaa kokeneiden ryhmätoiminta järjestetään Mobilessa. Väkivaltaisesti käyttäytyneiden yksilötyön ryhmätoiminta Jyväskylän yliopistolla. MIELI Kriisikeskus Mobile tarjoaa tukea myös itsemurhaa yrittäneille Keski-Suomessa: Linity on yksilöllinen interventio, jonka tavoitteena on itsemurhakäyttäytymisen ennaltaehkäisy. Menetelmä perustuu itsemurhakäyttäytymisen laukaisevien tekijöiden tunnistamiseen ja turvasuunnitelmaan, jolla vältetään ajautuminen uuteen itsemurhayritykseen.
Kriisikeskuksessa työskentelee ammatillisten kriisityöntekijöiden lisäksi vapaaehtoisia työntekijöitä. MIELI Kriisikeskus Mobilea ylläpitää MIELI Jyväskylän seudun mielenterveys ry, joka edistää mielenterveyttä Keski-Suomessa. Jsms ry on MIELI Suomen Mielenterveys ry:n jäsenyhdistys ja Kriisikeskus Mobile on osa MIELI ry:n kriisikeskusverkostoa.
Målgrupp
Ålder 0-1, Ålder 2-6, Ålder 7-12, Ålder 13-17, Ålder 18-29, Ålder 30-64, Ålder 65-99Form
KrisarbeteSpråk
Finska, Svenska, EngelskaOmråde
Mellersta FinlandFinns det en avgift?
Fri
Läs mer
E-postadress
Telefonnummer
Webbadress