Lähde luomaan ihania lapsuusmuistoja ja kiireetöntä yhdessäoloa! Parasta Lapsille -leiriohjaajana mahdollistat iloa tuovat kesäleirit lapsille.
Leiriohjaaja lasten kesäleireille Ouluun
Etsimme ennakkoluulottomia, tavallisia ja turvallisia aikuisia. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Saat koulutuksen leiriohjaajaksi. Lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua maksuttomiin vapaaehtoisten lisäkoulutuksiin pitkin vuotta. Aiempaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä ei välttämättä tarvita. Tärkeää on, että olet kiinnostunut toimimisesta lasten parissa ja että olet vastuullinen ja luotettava henkilö ja haluat antaa aikaasi sitä tarvitseville. Voit tehdä yhden tai useamman leirin kesän aikana.
Vapaaehtoistyössä saat hyvän mielen, työkokemusta ja kontakteja. Pääset käyttämään ja jakamaan erityistaitojasi. Ja aina oppii myös uutta! Järjestämme myös lasten ja perheiden toimintaa ympäri vuoden, joten innostuessa voit tulla tekemään leirejä myös viikonlopputoiminnassamme.
Vapaaehtoiseksi haluava käy vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin kanssa haastattelun ja osallistuu koulutukseen ennen toiminnan alkua. Tarkistamme jokaisen vapaaehtoisen rikostaustaotteen.
Jos olet opiskelija, voit suorittaa toiminnassa työssäoppimis- tai harjoittelujakson. Kysy tästä meiltä rohkeasti lisää.
Målgrupp
Ålder 18-29, Ålder 30-64, Ålder 65-79Form
Grupphandledning, coachning och undervisningSpråk
FinskaOmråde
Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Karlö, Ijo, Kalajoki, Kempele, Kuusamo, Kärsämäki, Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Nivala, Oulainen, Uleåborg, Pudasjärvi, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Brahestad, Reisjärvi, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Taivalkoski, Tyrnävä, Utajärvi, Vaala, Ylivieska, Österbotten, Norra ÖsterbottenFinns det en avgift?
Fri
Vapaaehtoinen saa leireillä ollessaan täysihoidon. Sinulla on oikeus matkakorvauksiin. Koulutus tehtävään on maksuton. Olet tapaturmavakuutettu. Halutessasi saat kaikesta tekemästäsi vapaaehtoistyöstä ja käymistä koulutuksistasi todistuksen.
Registreringslänk
https://link.webropolsurveys.com/S/4679469F910ADC22Registrerings e-postadress
marja.meikop@parastalapsille.fiRegistrerings telefonnummer
+358503552540Läs mer
E-postadress
Telefonnummer
Webbadress
E-postadress