Ylä-Valtimon kylä sijaitsee Valtimon taajaman koillispuolella Kuhmoon menevän tien varrella. Kylämaisemaa koristaa pellot, vaarat ja vesistöt. Vesistöihin kuuluvat Ylä-Valtimojärvi, Kalliojärvi ja Valtimojärvi sekä niitä yhdistävät jokiosuudet. Kylä kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (Valtioneuvoston päätös YM/2021/70).
Ylä-Valtimon kyläyhdistys ry on perustettu vuonna 2002. Sen edeltäjänä toimi Ylä-Valtimon kylätoimikunta. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää kylän asukkaiden yhteistoimintaa, yhteistyötä, vaalia kylän kulttuuriperintöä ja edistää kyläkulttuurin kehittymistä ja asukkaiden viihtyvyyttä.
Tavoitteena on monipuolinen kylän kehittäminen, alueen asukkaiden yleisten ja yhteisten etujen ajaminen, viihtyvyyden ja yhteishengen lisääminen sekä hyvinvoinnin edistäminen. Tätä tavoitetta omalta osaltaan tukevat myös kylässämme toimivat Ylä-Valtimon Martat ry sekä Ylä-Valtimon metsästysseura ry.
Tarkoituksen ja tavoitteensa toteuttamiseksi kyläyhdistys
osallistuu kylää koskevaan suunnitteluun, tekee selvityksiä, aloitteita ja antaa lausuntoja
toimii yhdyssiteenä ja edunvalvojana kunnan ja valtion hallintoon sekä organisaatioihin
järjestää monenlaisia avoimia sekä kylän omia tapahtumia
järjestää kokouksia sekä kylän yhteisiä tilaisuuksia ja juhlia
toteuttaa tiedotus- ja valistustoimintaa
osallistuu kylien kehittämisprojekteihin
toimii yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa sekä
ylläpitää kylän kylätaloa, uimarantaa ja Pertunvaaran näköalatornia.
Kyläyhdistyksen toiminta on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille, tule tutustumaan!