• Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta
11.12.2023 07:00-13:00

Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta

Työ- ja päivätoimintaa kehitysvammaisille, vammaisille ja tukea tarvitseville.

Äijälän Talon työ- ja päivätoiminnassa työtehtävät suunnitellaan asiakkaan osaamisen ja tavoitteiden mukaan. Tehtävät sisältävät muun muassa kädentaitoja, kuten esimerkiksi huovutusta, kutomista kangaspuilla, puutöitä ja maalausta, sekä pihatöitä, leipomista ja ruoanlaittoa.

Meillä kokoonnutaan yhdessä kahvihetkiin ja ruokailemaan suuren pirtinpöydän ääreen ja talon tarjoamat puitteet edistävät luontevasti sosiaalista vuorovaikutusta sekä mahdollistavat kommunikaatiotaitojen harjaannuttamisen turvallisessa ympäristössä. Työ- ja päivätoiminnasta vastaa AMK sosionomin ja artenomin koulutuksen saanut ohjaaja. Pienryhmissä asiakkaat saavat yksilöllistä ohjausta sekä vastuuohjaajan että apuohjaajien avustamina.

Green Care -toiminta vahvistaa hyvinvointia ja edistää elämänlaatua hyödyntämällä puutarhaa ja maatilamaista ympäristöä sekä tuomalla luontoa kaupunkiin ja arkipäivään lähelle ihmistä. Työ- ja päivätoiminnan osana on myös eläinavusteista toimintaa kesäaikana. Autamme talonväkeä lampaiden, kanojen ja kanien hoidossa, sekä tutustumme niiden elämään.

Tarjoamme työ- ja päivätoimintaa asiakkaan toiveiden mukaan seuraavasti:

4-5 h/päivä

2-3 päivää/viikko, maanantai – perjantai

Sisältäen aamukahvin ja lounaan sekä ohjattua toimintaa.

Äijälän Talon työ- ja päivätoimintaan pääsee kunnan palvelusopimuksella, henkilökohtaisen budjetoinnin kautta tai omakustanteisesti.

Kohderyhmä

Ikä 18-64

Toiminnan muodot

Ryhmätoiminta

Kieli

Suomi

Alue

Keski-Suomi

Onko toiminta maksullista?

Maksullinen

Työ- ja päivätoiminnan hinta vuonna 2022 on 60€/ päivä. Vain

toteutuneista päivistä maksetaan.

Ilmoittautuminen on pakollista

Jos kiinnostuit Äijälän Talon tarjoamasta työ- ja päivätoiminnasta, ota yhteyttä puhelimitse arkisin klo 14-16 nroon: 044-978 2682

Lisätietoja

Sähköpostiosoite

aijala@aijala.fi

Puhelinnumero

0449782682

Toiminnan järjestäjä

Äijälän Talon Elo ry

Nämä voisivat kiinnostaa sinua